
“Olin tammikuussa jäänyt työttömäksi ja seurasin paljon Linkediniä. Nähtyäni Caradsin arvonnan, ajattelin kokeilla jos onni suosisi. Tilanne oli niin otollinen tällaiselle uudelle alulle. Osallistuin mielestäni kaikilla alustoilla arvontaan, että olisi suuremmat mahdollisuudet onnistua. Kun sain tiedon voitostani tuntui kyllä tosi hyvältä. Harvemmin tällaisiin on tullut osallistuttua saati voitettua. Tunneskaalaan mahtui valmennusta odotellessa iloa, onnea ja jännitystä siitä, että mitä tästä seuraa.
Sain valita valmennusvaihtoehdoista itselleni sopivimman. Valitsin My Next Steps – kun ei yhtään tiedä – valmennuksen. Valinnassa painotin omaa arvomaailmaani. Tärkeitä arvojani ovat inhimillisyys ja välittäminen sekä työyhteisön hyvinvointi. My Next Steps:n avulla uskon että löydämme Tiinan kanssa sen polun, mitä kautta minulle tärkeät asiat saadaan tuotua esille seuraavaa työtä/opiskelua aloitettaessa. Koin, että 13 vuoden työuran ja 8 vuoden esihenkilötyön jälkeen olisi muutoksen aika.
Koen vahvasti Tiinan rohkaisseen minua sen seuraavan askeleen ottamiseen, ehkä mennä hieman sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle.
Kaipasin apua suunnan ja työidentiteetin löytämiseen, oman työminän vahvistamiseen, uratavoitteiden löytämiseen ja rohkaisua haaveiden tavoitteluun. Halusin vaihtaa ajatuksia urakehityksestäni sekä kartoittaa omia valmiuksiani haluamaani suuntaan urallani.”
-Jere
Carads Oy järjesti arvonnan somekanavissaan 2.3.2020. Osallistumisaikaa oli noin 3 viikkoa. Arvontaan saattoi osallistua Instagramissa, Facebookissa ja Linkedinissä. Joka kanavassa arvottiin yksi voittaja. Jere osallistui ja voitti Instagramin arvonnan.
Palkintona oli Sinun polkusi- uravalmennus, jonka vaihtoehdoista sai valita mieleisensä.
Sinun Polkusi- valmennuksiin, pääset perehtymään tästä