More business – kehittämisvalmennus
499,90 €
Tuntuuko, että toiminta junnaa ja et tiedä mihin suuntaan haluaisit lähteä yritystäsi kehittämään?
Yrittäminen yksin on raskasta ja usein yksinäistä. Onneksi yrittää ei tarvitse yksin, ei edes yksinyrittäjänä! Valmennus auttaa sinua hahmottamaan yrityksesi nykyisen tilanteen, mallintaa kehittämisvaihtoehdot ja valmennuksessa luodaan sinulle polku kohti kehittämistavoitteitasi. Kehittämistavoitteesi voivat olla muun muassa toiminnan laajentamista, uusia tuotteita tai palveluja tai vaikkapa täysi suunnan muutos.
Valmennus sisältää 3x 30 minuuttia henkilökohtaista valmennusta etänä. Lisäksi valmennukseen kuuluu kattava paketti tehtäviä, joiden avulla saat kehitettyä toimintaasi. Olen tavoitettavissasi koko valmennuksen ajan, joten voit kysyä minulta heti, kun jokin asia pohdituttaa.
Valmennus soveltuu parhaiten pien- tai yksinyrittäjälle.
Valmentajanasi toimii Tiina Räisänen, Caradsin johtaja, yrittäjä ja perustaja. Tiinan osa-alueena valmennuksissa on ura- ja yrittäjyysvalmennukset sekä yritystoiminnan kehittäminen. Tiina on bisnesvainulla varustettu valmentaja, jolta ei ideat lopu.
”Valmennuksissani lähtökohtana on aina se, että (yritys)toiminta on juuri sinun näköistäsi ja samalla katsotaan, että se vastaa markkinoita.” -Tiina
Tee yrittäjyydestäsi helpompaa ja lähde mukaan!