Carads 4 vuotta

Ensimmäiset neljä vuotta pyörähtivätkin sutjakkaasti ja melkein huomaamatta. Perustin Caradsin neljä vuotta sitten kolme viikkoa ennen kolmannen lapsen syntymää. Ei ehkä tyypillisin hetki perustaa yritystä – myönnetään. Mutta tämä on ollut vallan toimiva paketti juuri minulle, koska halusin yhdistää sujuvasti perhe-arjen ja työn sekä elämän muut osa-alueet yhteen.  

Mitä neljässä vuodessa on sitten ennättänyt tapahtua? 

Ainakin vauvavuosi, korona-vuodet, sota ja melkein paloin loppuun. Lisäksi valtavasti oppia sekä yrittäjyydestä että ihmisyydestä ja ennen kaikkea itsestäni.  

Hyvinvoiva yrittäjä

Yrittäjänä on erinomaisen tärkeää keskittyä toiminnan moottoriin eli sinuun itseesi. Oma hyvinvointi tulisi olla numero yksi kaikessa toiminnassa. Tämä ei kuitenkaan ole itsestään selvyys tai helppo nakki, kuten huomasin asian omalta kohdaltani.  

Kun yhtenä yönä päädyin fyysisten stressioireiden vuoksi päivystykseen ja kärsin kivuista pitkään arjessa, päätin tehdä asialle jotakin. Välillä luupäähän ei uppoa asiat kovin helposti. 

Olevinani tein hirveän paljon kaikkea, kalenteri oli koko ajan ääriään myöten täynnä ja olin muiden sanojen mukaan supernainen. Pyh, pyhempi, pyhin! Kuka oikeasti haluaa olla supernainen, joka vain tiuskii läheisilleen, ei jaksa tehdä yhtään mitään vapaa-ajallaan, stressaa terveytensä piloille ja uhraa elämänsä työn alttarille? En minä ainakaan.  

Mitä sitten muuttui?

Aivan kaikki. 

Pieni pala kerrallaan läksin vähentämään tekemistä. Minulla oli valtavasti luottamustoimia (veivät yli puolikkaan  työajan viikossa), kaksi yritystä, opinnot ja vaaliehdokkuus sekä suurperhe. Alkaako jo hikoiluttaa ajatuskin? Minusta kuulostaa näin jälkikäteen aivan kamalalta.  

Pikkuhiljaa, askel kerrallaan vähensin tekemistä ja muutin ajatusmallejani. Tämä ei olisi toiminut ilman työkaluja, joita etsin aktiivisesti ja testasin omakohtaisesti. Jos mihin ei löytynyt työkalua, innovoin sen itse.  

Nyt kaikki mitä opetan yrittäjän kokonaisvaltaisesti ja jokaiselle elämän eri osa-alueelle ulottuvasta hyvinvoinnista on omakohtaisesti testattu toimivaksi. Asiakkaani ovatkin saaneet huippuvinkkejä omaan jaksamiseen ja työn/yrityksen toiminnan kehittämiseen siten, että se tukee sekä yrityksen ETTÄ yrittäjän hyvinvointia.  

Nämä opit ja työkalut on sinunkin mahdollista saada käyttöösi uudistetussa Hyvinvoiva yrittäjä ja yritys -valmennuksessa. Lisää valmennuksesta ja ilmoittautumaan pääset TÄSTÄ

Muistathan kuitenkin, että paikkoja on rajoitettu määrä. Tämä sekä siksi, että oma työtahtini on muuttunut täysin, mutta myös toisesta syystä.  

Neljän vuoden merkkipaalua juhlistan onnellisella perheen lisäyksellä, aivan kuten perustamisvuonnakin. Teen kuitenkin puolikasta päivää seuraavan vuoden ajan, joten valmennuksiin ja koulutuksiin pääsee kyllä. 

Ensi vuodelle onkin luvassa uutuuksia meidän palvelutuotteisiin, joten tilaathan meidän muutaman kerran vuoteen ilmestyvän Epistolan (jota uutiskirjeeksi tai markkinatiedotteeksikin kutsutaan) TÄSTÄ. Emme lähesty sinua alvariinsa, vaan Kusti polkee Selonteon perille noin neljä kertaa vuodessa. Sisällöstä löydät ajankohtaisia vinkkejä omaan hyvinvointiin, yrittäjyyteen sekä yrityksen kehittämiseen liittyen. Kuullaan siellä! 😊👍 

Minun valmennusteni lisäksi KatariinaMatias ja Sari sparraavat mielellään sinua tekstien, myynnin ja ravinnon osalta. Joko olet kurkannut heidän valmennuksensa?  

Lähtökohtanahan meillä Caradsilla on kaikessa toiminnassa hyvinvointi ja elämän eri osa-alueiden sujuva yhteensovittaminen sekä Hyvinvoiva yrittäjä ja yritys. Jatkamme siis yrittäjien auttamista synttäribileiden jälkeenkin.  

Juhlahumun keskellä haluan toivottaa teille ihanaa alkavaa syksyä ja hyvinvointia päiviisi!   

Tiina 

Mitenkäs yrittäjyys?

Oletko ikinä miettinyt yrittäjyyttä sinulle vaihtoehdoksi? Yrittäjyyteen liittyy paljon peikkoja ja olettamuksia, huhuja ja mielipiteitä. Mutta millaisia ominaisuuksia yrittäjältä olisi syytä löytyä?

Sinulla tulisi olla tahtoa ja halua tehdä jotakin täysin omannäköistä työtä, joka vastaa arvojasi. Yrittäminen vaatii aina raakaa työtä, mutta mitä muuta tarvitaan?

Halu kehittyä lienee ominaisuuksista kaikkein tärkein. Jos et kehity, opiskele ja opi, olet yrittäjänä hyvin nopeasti entinen yrittäjä. Markkinat ja asiakkaat muuttuvat hyvin nopeasti ja kehityksessä on syytä pysyä mukana, jos tulovirtoja mielii palkkansa verran saada. Myös yrittäjävalmiudet ovat välttämättömyys! Nekin onneksi pystyy opiskelemaan.

Oman verkoston tuki on ensiarvoista! Jos oma verkostosi ei tue sinua, yrittäminen on äärimmäisen hankalaa. Miten saat hoidettua elämän eri osa-alueiden yhteensovittaminsen, jos tukea yhdelle osa-alueelle ei löydy?

Kyky nähdä potentiaalia. Yrittäjän on osattava nähdä hyvä diili silloin, kun se monelle muulle voi olla vielä hämärän peitossa. Yrittäminen vaatii epävarmuuden sietokykyä. Sinun on tehtävä töitä kuukausia ennen kuin saat tekemästäsi työstä palkan. Ja palkkahan riipuu vahvasti asiakasvirroista. Asiakkaiden kohtelu eli asiakaspalvelutaidot ovat oleellisesti vaikuttamassa osaltaan asiakasmääriin.

Suunnitelmallisuus, vastuunkantaminen, itsensä johtaminen ja itseohjautuvuus korostuvat nykyisessä työelämässä myös palkkatyön tekijöillä. Verkostoituminen on edellytys sille, että saat osaamistasi laajemman joukon tietoon.

Hyvä liikeidea edesauttaa kovasti yrityksen perustamista ja sen menestymistä. Mutta jos sinulla on vasta ajatus siitä, että sinusta voisi olla yrittäjäksi, siihenkin on apua tarjolla.

Meidän yhteistyövalmennuksemme Intohimobisneksen kanssa on räätälöity, uniikki valmennuspaketti yrittäjyyteen. Sinulla tarvitsee olla vain ajatus siitä, että jonain päivänä voisit toimia yrittäjänä. Yritysideaakaan ei tarvita. Valmennus kestää puoli vuotta ja tuona aikana saat kaikki tarvittavat tiedot ja taidot kannattavaan ja omien arvojesi mukaisen liiketoiminnan luomiseen. Valmennukseen voit tutustua tarkemmin www.carads.fi/tuote/minustako-yrittajaksi-valmennus/

Tiina /Carads Oy

Vaihtoehtona horisontaalinen urakehitys?

Eija-Erkki Esimerkki haluaisi opiskella ja kehittää osaamistaan työnsisältöä päivittämällä. Hänelle kuitenkin tarjotaan seuraavaksi askeleeksi asiantuntijatehtävistä etenemistä lähiesimieheksi. Eija-Erkki ei oikein haluaisi selvitellä sairauspoissaoloja, keskinäisiä kissanhännänvetoja eikä oikeastaan johtaakaan ketään. Kuitenkin urallaan hän haluaisi edetä. Mikä Eija-Erkkiä nyt auttaisi?

Horisontaalinen urakehitys tietenkin, mutta onko se uralla etenemistä?

Jos etenet urallasi, etenet ensiksi lähiesimieheksi, sitten keskijohtoon ja mahdollisesti lopulta ylempiin johtotehtäviin. Ja mihin sitten? Onko mitään muuta mahdollisuutta EDETÄ?

Kuinka moni haluaa tehdä johtotehtäviä? Entä kuinka monelle johtotehtävät tarjoavat omia vahvuuksia tukevia työtehtäviä? Entä kuinka moni soveltuu johtotehtäviin?

Vertikaaliset urapolut ovat yleisesti hyväksyttyjä ja tunnistettuja etenemistapoja urakehityksessä. Kuitenkin useimmille sopisi parhaiten horisontaalinen urakehitys, varsinkin jos se olisi sosiaalisesti hyväksyttävämpää.

Mitä horisontaalinen urakehitys sitten on?

Horisontaalisesti etenevä ura ei ”etene” johtotehtäviin, vaan tehtävien vastuutaso voi hyvinkin pysyä samana. Kuitenkin työnsisältö muuttuu oleellisesti ja itseään pääsee kehittämään uusin aluevaltauksin.

Eija-Erkki Esimerkki pohtii nyt, pitäisikö hänen vaihtaa työpaikkaa, että välttyisi johtotehtäviltä. Toisaalta suurempi palkka houkuttelisi jotajaksi, vaikkei se olekaan mielekästä työtä.

Projekteihin osallistumalla ja työnantajaa vaihtamalla pääsee toki muuttamaan työnkuvaansa ja saattaa jopa kuukausittain pankkitilille kilahtava euromääräkin kasvaa, vaikka ei ”etenekään”. Mutta eikö olisi hyvä, että työpaikoilla yleiseen käytäntöön otettaisiinkin työntekijöiden horisontaaliset urapolut?

Tällöin työpaikoille voitaisiin luoda 3-5 vuoden välein tapahtuvat tarkastusjaksot, jossa katsottaisiin, mihin suuntaan työntekijä haluaisi kehittää osaamistaan ja olisiko se kyseisen työpaikan mahdollisuuksien rajoissa toteuttaa. Tässä voisi olla jopa mahdollista, että käytännöstä hyötyisivät sekä työnantajat että työntekijät.

Työnantajien hyöty löytyisi motivoituneimmista ja sitoutuneimmista työntekijöistä, jotka viihtyisivät paremmin työssään. Lisäksi työnantajat (esimerkiksi yritykset) saattaisivatkin saaada kilpailuvalttia markkinoilla, kun saisivat työntekijöidensä potentiaalin paremmin hyödynnettyä.

Työntekijöille hyöty löytyisi siitä, että pääsisi työskentelemään vahvuuksillaan ja kehittämään itseään haluamaansa urasuuntaan. Lisäksi näin pääsisi paremmin vaikuttamaan työnsisältöön, jolloin työssään yleensä viihtyykin paremmin. Toki työviihtyvyyteen vaikuttavat monet muutkin asiat, kuten työilmapiiri.

Eija-Erkki Esimerkki käy keskustelun esimiehensä kanssa. Kyseisessä työpaikassa horisontaaliset työpolut eivät ole tunnistettuja, saati kannustettuja. Eija-Erkki päätyy vaihtamaan työpaikkaa. Uudessa työpaikassaan hän pääsee keskustelemaan työnsisältöjen kehittymisestä työntekijän kehittymisen mukana. Keskustelussa sovitaan, että vastaavia keskusteluja käydään vuosittain ja katsotaan miten työnsisältöjä olisi voisi muokata mahdollistamaan urakehityksen ilman johtotehtäviä.

Horisontaalisista urapoluista hyötyisivät myös monet työyhteisöt, koska johtotehtäviin loistavasti soveltuvat henkilöt tulisivat paremmin esille rekrytoinneissa. Siten omilla vahvuuksillaan työskentelevä johtaja voi vaikuttaa koko työilmapiirin ja työhyvinvointiin. Lisäksi horisontaalisuus auttaisi jokaista etenemään urallaan juuri siihen suuntaan, jossa omilla vahvuuksillaan pääsee loistamaan.

Voitaisiinko sosiaalisesti hyväksyä ja jopa kannustaa etenemään urallaan myös horisontaalisesti?

Tiina/Carads Oy

Yrittäjyyden juhlahumua

Carads on jo 1-vuotias!

Perustin Caradsin vuosi sitten, mutta yrittäjyystaipaleeni alkoi paljon aiemmin.

Kolme vuotta ennen yrityksen perustamista sain idean siitä, että työn ja perheen yhdistäminen toimisi parhaiten yrittäjänä. Siinä vaiheessa vielä yritysidea oli kaukainen haave.

Ensimmäiset yritysideani olivat melko lennokkaita ja varsinaisesti kannattava liiketoiminmalli oli vain jokseenkin hatarasti niihin liitettävissä. Myöskin oma henkinen kasvuni yrittäjäksi oli aivan lapsen kengissä.

Yritysideaa ei alkanut näkyä eikä kuulua. Harjoittelu Walesissa avasi silmäni ja ajatukset kirkastuivat. Kansainväliset tuulet uravalmennuksesta olivat jotakin täysin uudenlaista verrattuna oppimaani malliin. Caradsin ensimmäinen versio oli syntynyt.

Siitä versiosta alkoi piiiiiitkä matka lukuisten yrittäjyyskoulutusten ja yrittäjyyttä tukevien koulutusten kautta kohti nykymuotoista Caradsia. Ennen kuin sain liiketoimintasuunnitelman valmiiksi, idea oli jalostunut lukuisia kertoja. Vastaavasti liiketoimintasuunnitelmasta yrityksen perustamiseen ideani jäsentyi käytännössä kokonaan uudelleen.

Sitä mukaa kun oppia ja tietoa sain lisää, yritysideanikin muuttui ja eli. Vuosi sitten yrityksen perustamishetkellä olin jo kohdannut lukuisia vastoinkäymisiä, jotka sillä hetkellä tuntuivat ylitsepääsemättömiltä. Kuitenkin ne olivat hoidettavissa olevia byrokratian helmiä. Vuosi sitten yrityksenikin oli toisenlainen, kuin se on tänään.

Konkreettisin ero on siinä, että vuosi sitten sanoin olevani yrittäjä, pahoitteleva hymy huulillani. Tänään sanon olevani yrittäjä, mutta äänensävyni on vakaa. Tiedän olevani OIKEASTI yrittäjä, enkä yrittäjä, joka yrittää yrittää. En pahoittele sitä enää. Yrittäjyys on minun työtäni ja teen sit nauttien joka hetkestä.

Henkinen kasvu on ollut huimaa, mutta niin on ollut myös hankkimani koulutuksen määrä sekä omaksumani uusien taitojen määrä. Missään muussa työssä en olisi kehittynyt näin lyhyessä ajassa näin paljon, ollen epämukavuusalueella päivittäin.

Alkuperäinen ajatus perheen ja työn yhdistämisestä on mitä suurimmissa määrin totta. Helppoa se ei ole, en edes yritä väittää sitä. Mutta missään muussa työmuodossa suurperheellisenä en pystyisi yhdistämään molempia osa-alueita ja työskentelemään kotoa käsin. Pieni apulaistoimitusjohtakin on pian omassa juhlahumussaan ja kasvaa samaa tahtia Caradsin kanssa ja saan seurata molempien kasvua ylpeänä.

Olen siis erittäin tyytyväinen päätökseeni ryhtyä yrittäjäksi.

Juhlahumun kunniaksi Caradsilla on syksyn aikan tulossa paljon uutta ja vanhoja palveluja uudistetaan. Syksyn mittaan tarjolle tulee myös ilmaisia valmennuksia, joten kannattaa ehdottomasti pistää Fb-sivut seurantaan, jotta saat ensimmäisenä tiedon koulutuksista. Osassa ilmaisia koulutuksia on rajoitettu osallistujamäärä, joten nopeimmat ennättävät ensiksi.

Muistathan myös ottaa Caradsin pörröiset nelijalkaiset leidit seurantaan Instagramin puolella. Löytyvät sieltä sentraalisantrat_caradsoy nimellä ja kertoilevat omasta arjestaan toimistolla.

Minä jatkan juhlahumussa työskentelyä apulaistoimitusjohtajan nukkuessa sylissä. Nähdään syksyn valmennuksissa! 🙂

Tiina/Carads Oy