Työhakemus on malliesimerkki asiapitoisesta kirjoittamisesta, jonka tarkoituksena on myydä jotain: työnhakijana sinun on hakemuksellasi myytävä oma osaamisesi niin tehokkaasti, että pääset sen avulla haastatteluun. Totta kai CV:lläkin on väliä, mutta siinä kun CV:ssä painottuvat faktat, visuaalisuus ja kyky kiteyttää osaamisesi, hakemuskirjeesi avulla sinulla on mahdollisuus erottua hyvin kirjoitetun, huolitellun ja loogisesti etenevän tekstin avulla. Hakemuksessa on myös mahdollista tuoda omaa uniikkia persoonaasi vapaammin esiin.
Tässä muutama vinkki, jotka kannattaa ottaa huomioon työhakemusta kirjoittaessasi.
1. Hyvä työhakemus erottuu muista
Olen ollut mukana rekrytointiprosessissa, jossa luin noin 150 hakemusta koskien työtä, jota itsekin tein. Hyviä hakemuksia oli paljon, eikä kaikkia niistä voinut mitenkään valita jatkoon.
Oli hyvin silmät avaavaa (ja sydäntä raastavaa) todeta, että todella moni pätevä ja täysin sopivalta vaikuttava hakija jäi valitsematta jatkoon, koska ei erottunut mitenkään tusinasta muusta yhtä pätevästä ja sopivasta hakijasta. Todella monen hakijan koulutustausta ja työkokemus olivat saman tyyppisiä ja hakemuskin lähes identtinen, huolellisesti kirjoitettu perushakemus.
Sen sijaan jatkoon menivät ne hakijat, joissa oli jotain erottuvaa: vakuuttavampi työkokemus, monipuolisempi osaaminen tai vähän erilainen tausta, tai toisaalta hieman tavallisuudesta poikkeava tai erityisen hyvin perusteltu hakemus. Toisin sanoen, jos et CV:si sisällöllä välttämättä erottuisi, pidä huolta, että hakemuksesi ainakin erottuu.
Vapaamuotoinen hakemus voi todellakin olla vapaamuotoinen. Kirjoita hakemukseesi vaikka ”klikkiotsikko” – jotain, joka herättää mielenkiinnon ja houkuttelee lukemaan.
Ole myös rohkeasti aito oma itsesi ja yritä löytää oma äänesi, eli itsellesi luonteva tapa kirjoittaa. Tällöin lukija saa jo kertomattakin käsityksen siitä, millainen ihminen olet: oletko esimerkiksi rento, asiallinen vai hauska tai faktapitoinen ja suora, maailmaa syleilevä visionääri vai analyyttinen reflektoija?
Voi olla, että tyylisi ärsyttää eikä sovi hakemaasi työpaikkaan ja silloin et saa kutsua haastatteluun. Mutta mieti – haluaisitko itse työpaikan, jossa sinua ei arvostettaisi juuri sellaisena kuin olet?
2. Hyvä työhakemus on hyvin jäsennelty
Hyvin kirjoitetussa työhakemuksessa, kuten missä tahansa asiatekstissä, on alku, keskikohta ja loppu. Mene kuitenkin nopeasti asiaan ja lataa tärkeimmät asiat eli parhaat vahvuutesi alkupuolelle. Muista kappalejako ja rakenna teksti niin, että yhdessä kappaleessa puhutaan yhdestä asiasta – tarkista vaikka mielessäsi, voisitko antaa jokaiselle kappaleelle otsikon.
3. Perustele osaamisesi huolella
Kaikille on varmaan jo selvää, että lähettämällä saman geneerisen hakemukseen sataan paikkaan ei todennäköisesti pääse yhteenkään haastatteluun. Niin aikaa vievää kuin työpaikkahakemusten kirjoittaminen erikseen jokaiseen työpaikkaan onkin, ei maksa vaivaa edes hakea, jos et ole valmis näkemään sitä vaivaa. Valitettavasti myös räätälöity hakemus huokuu välinpitämättömyyttä tai ylimielisyyttä eikä johda haastattelukutsuun, jos se on ylimalkaisesti kirjoitettu. Ei, vaikka osaamisesi olisi timanttia.
Pidä siis työpaikkailmoitus käsillä hakemusta kirjoittaessasi ja käy läpi kaikki vaatimukset oman osaamisesi kannalta. Älä kuitenkaan toista samoja adjektiiveja ja kliseitä, vaan kerro konkreettisesti, mitä osaat ja missä olet sen oppinut. Esimerkit kertovat enemmän kuin ylisanat. Mainitse myös vaatimukset, joita et täytä – kerro rehellisesti, mikä ei ole vahvuutesi, mutta kerro myös halukkuudestasi oppia.
4. Kerro, miksi olisit loistava valinta
Vaikka motivaatiosi on tärkeä tuoda esiin, mahdollista työnantajaa ei loputtomiin kiinnosta kuulla, mitä hyötyä sinulle olisi kyseisestä työpaikasta. Työnantajaa kiinnostaa kuulla, mitä sinä voit antaa. Muista perustella jälleen konkreettisin esimerkein, miksi sinua ei kannata ohittaa.
5. Uskalla innostua
Kun olet käynyt kohta kohdalta valitsemiskriteerit läpi ja peilannut omaa osaamistasi niihin, sinulle on jo varmasti muodostunut tunne siitä, olisiko sinulla oikeasti realistisia mahdollisuuksia saada kyseinen työpaikka. Uskotko itse mahdollisuuksiisi?
Omasta kokemuksestani tiedän, että kun antaa itselleen luvan innostua ja sielunsa silmillä jo näkee itsensä uudessa työpaikassa hakemusta kirjoittaessaan, onnistumisen todennäköisyys kasvaa. Kun innostut, innostuksesi näkyy myös hakemuksessa – ja jos et innostu, sekin yleensä näkyy.
Ymmärrän kyllä, että jos ei innostu, ei myöskään pety niin pahasti, jos ei päävoittoa tällä kertaa tulisikaan. Innostu silti! Kun olet saanut hakemuksesi valmiiksi ja lähettänyt sen, unohda koko asia ja pane taas uutta matoa koukkuun, kun uusi kiinnostava työpaikka tulee näköpiiriin!
6. Karsi ja tiivistä
Yhden sivun sääntö pätee edelleen, eli älä venytä hakemustekstiäsi turhan pitkäksi. Karsi rönsyt ja epäolennaisuudet. Ota turhat sanat pois. Tarkista, että tekstisi on napakkaa ja helposti ymmärrettävää. Oikolue teksti huolellisesti, ja jos mahdollista, anna jonkun toisenkin lukea se.
Työhakemuksen on oltava kieliopillisesti korrektia ja virheetöntä tekstiä. Jos olet epävarma oikeinkirjoituksesta tai pilkkusäännöt ovat päässeet unohtumaan, lähiaikoina julkaistava Grammar Checklist – Pilkut paikoilleen -kurssi pelastaa sinut pinteestä! Olen kerännyt siihen tavallisimmin pulmia aiheuttavat oikeinkirjoitukseen liittyvät asiat tiiviiseen ja havainnolliseen muotoon. Saat kurssin mukana myös tulostettavia ”lunttilappuja”, eli oikeinkirjoituksen tarkistuslistoja kirjoittamisesi tueksi. Voit pitää ne kirjoittaessasi aina käsillä.
Vai haluaisitko mieluummin henkilökohtaista sparrausta hakemuksen kirjoittamiseen? Varaa sinulle sopiva aika, niin luen kirjoittamasi hakemuksen läpi ja käydään yhdessä läpi, miten sitä voisi parantaa.
Katariina, tekstitaitovalmentaja