Harjoittelijana Caradsilla

Moikka, olen Viola ja aloitin alkuvuodesta markkinoinnin harjoittelijana Caradsilla osana tradenomiopintoja. Sain vihiä harjoittelumahdollisuudesta kouluprojektin kautta, joka toteutettiin Caradsille.  

Ohjaus ja työtehtävät

Alusta asti ohjaus on ollut innostavaa ja kannustavaa. Olen saanut hyvin vapaat kädet tekemiseen, käyttää omaa harkintakykyä ja mielikuvitusta. Olen päässyt vaikuttamaan esimerkiksi somepohjien ja -kanavien visuaaliseen ilmeeseen.  

Alkuvaiheessa lähes kaikki oli minulle uutta ja aikaisempaa työkokemusta alalta ei vielä ollut, joten lähdin eteenpäin vain kokeilemalla. Heti alussa sain ohjaajaltani Tiinalta hyvän vinkin: kokeile ja onnistu tai kokeile ja epäonnistu nopeasti. Se laski huomattavasti suorituspaineita. Aina on saanut kysyä, jos jotain ei ymmärrä. 

Palaverit ovat olleet tehokkaita ja idealinko Tiinalta on saanut hyvin vinkkejä, miten päästä projekteissa ja tehtävissä eteenpäin. 

Työtehtäviä on ollut laidasta laitaan, tässä joitakin:  

  • Somepostausten suunnittelu, muokkaus, julkaisu ja ajastaminen somekanaviin  
  • Eri valmentajien markkinointien suunnittelu ja toteutus 
  • Somesuunnitelmien päivitys 
  • Somekanavien visuaalisen ilmeen päivitys 
  • Verkkosivujen kävijämäärän tilastointi 
  • Koulutusmateriaalien kokoaminen 
  • Brändikirjan kokoaminen 
  • Verkkosivujen päivitys 
  • Arvonnan suorittaminen 
  • Blogien kirjoittaminen 

Blogeja olen kirjoittanut muutaman, mikä oli minulle aivan uutta. Ensiksi lupasin kirjoittaa blogin ja sen jälkeen googletin “miten kirjoittaa blogipostaus”. Alussa oli paljon opittavaa ja vietinkin paljon aikaa googlessa.  

Tästä ja tästä blogista löydät tekstitaitovalmentaja Katariinan ohjeita ja vinkkejä kirjoittamiseen. 

Tutustuin samalla erilaisiin järjestelmiin ja alustoihin, joita yrityksellä on käytössä. En ollut aiemmin käyttänyt esimerkiksi somepostausten ajastustyökalua.  

Harjoittelu, etänä?

Monet ovat kyselleet, miten etäharjoittelu käytännössä onnistuu. 

Ennen harjoittelun alkua itsekin pohdin, millaista etäharjoittelu tulee olemaan ja miten se tapahtuisi käytännössä. Miten opin käyttämään uusia järjestelmiä, kun kukaan ei ole vieressä kädestä pitäen opastamassa? 

Harjoittelu etänä toi omat haasteet kuin mahdollisuudetkin. Tein välillä milloin mistäkin: autosta, kirjastosta, kotoa tai mökiltä käsin. Se on myös antanut vapautta päättää itse työajat, kunhan annetut hommat tulee tehtyä. 

Haastavaa etäharjoittelussa on ollut aikataulutus ja itsenäinen tekeminen, koska varsinaista työaikaa ei ole määritelty. Myös vastuu työn edistymisestä on ollut itselläni. Työn ja vapaa-ajan raja on välillä ollut häilyvä. 

Jäin kaipaamaan face to face tapaamisia työkavereiden kanssa ja heistä koostuvaa työympäristöä. Tämä on korostunut etenkin korona-aikana, kun ollaan oltu pitkään etänä, tehty töitä ja opiskeltu yksin kotoa käsin. 

Harjoittelupaikan löytäminen

Harjoittelupaikkaa etsiessä kannattaakin olla itse aktiivinen. Kysy yrityksiltä, jotka ovat tuttuja kouluprojektien kautta tai joilla on jo kytköksiä kouluusi. Oman koulusi sivuilla tai opiskelijaintrassa voi olla myös ilmoituksia harjoittelupaikoista, joita voit hakea. 

Meidän liiketalouden tutkinto-ohjelmalla on oma Facebook ryhmä, jossa ilmoitettiin harjoittelupaikoista. Tarkista, onko sinun koulullasi samanlaista. Jos koulullasi käy yritysesittelijöitä, jotka mainitsevat harjoittelumahdollisuudesta, mene rohkeasti heidän juttusille ja laita hakemus menemään. Myös messuilla ja tapahtumissa voit kysyä harjoittelumahdollisuudesta. Opettajatuutori tai opinto-ohjaaja auttaa myös tarvittaessa. 

Tradenomikoulutus antoi harjoittelulle hyvän pohjan, ja etenkin digitaalisen markkinoinnin kurssi oli hyvä käydä juuri ennen harjoittelun alkua. Mutta kuten monesti sanotaan, niin minunkin kohdallani oppiminen alkoi siitä, kun pääsi konkreettisesti harjoittelemaan oikeassa työympäristössä.  

Minulla on vielä paljon opittavaa, olenhan vasta urani alkumetreillä. 

Kesäisin terveisin 

Viola 

Kuka kukkarostasi kurkistelee?

Onko se Matti jäänyt kukkaroon asumaan? Haluaisitko vaihtaa kukkarosi asukasvalintaa? Mikäli vastasit kyllä, jatka ihmeessä lukemista. 

Uralla on valtava rooli tulovirroissa. Se mitä työtä teet, millä alalla, millaisella työajalla ja millä alueella vaikuttaa palkkatuloosi. Palkka on kuitenkin vain yksi tulonlähde ja urallasi on muitakin vaihtoehtoja kuin vertikaaliset urapolut. Useimmat saavat palkkaa yhdestä lähteestä, mutta hajauttaminen taas toisi taloudellista turvaa.  

Unelma-ammatti ja työssä viihtyminen sekä palkka vaikuttavat työtyytyväisyyteen sekä motivaatioon saavuttaa tavoitteet. 

Tiedätkö mitkä omat tavoitteesi ovat? 

Tavoitteena urakehitys? 

Uralla eteneminen mielletään perinteisesti vertikaaliseksi etenemiseksi. Suorittavasta työstä tulee siirtyä pikkupomoksi ja pian pikkupomon pomoksi. Tällainen urakehitys ei kuitenkaan sovi kaikille. Myös horisontaaliset urasiirtymät ovat hyviä vaihtoehtoja. Vertikaalisesta ja horisontaalisesta urasiirtymistä voit lukea tästä blogipostauksesta.

Mitä nämä uravaihtoehdot sitten pitävät sisällään ja millaisia peliliikkeitä kannattaa tehdä urasuunnitelmaan?

Tästä kerromme lisää webinaarissa Ura ja Kukkaro 13.4. klo 19! 

Laitahan kalenteriin ylös, jotta muistat tulla paikalle. Muistuttelemme vielä somekanavissa webinaarin ajankohdasta. 

TÄSTÄ linkistä pääset Taitojen tykitystä! -Facebook ryhmään, josta pääset liittymään webinaariin.  

Mikäli et Facebookin kautta pääse osallistumaan, voit myös osallistua suoran linkin kautta Google Meet -webinaariin.

Voit ostaa VERKKOKAUPASTA webinaarioikeuden, hinta 0 euroa. Sen kautta saat linkin webinaariviikon alussa.

Onko se Matti vallannut kukkarosi? 

Tekstin alussa kyselin, onko Matti vallannut kukkarosi. Mikäli näin on päässyt tapahtumaan – tai on pelkona, että näin tapahtuu – on asukasvalinnan kriteerejä tiukennettava.  

Miten Matti saadaan siirtymään kukkarosta muualle asumaan? 

Tähän on hyvin simppelit ohjeet, mutta työtähän ne vaativat. Helppoja ja nopeita ratkaisuja minulla ei ole sinulle tarjota enkä tule myöskään esimerkiksi verkostomarkkinointia sinulle suosittelemaan. Toki, jos sinulle sopii verkostomarkkinointi, go for it. 

Taloudelliseen hyvinvointiin kuuluu myös mielenrauha. Jos kukkarossasi asustelee useimmiten Matti, mielenrauha on usein vähäistä. Mitä jää palkasta käteen vai mennäänkö tilipäivästä tilipäivään. Eläminen kädestä suuhun syö mielenrauhaa ja vähentää myös työssä viihtymistä, koska tuntuu, ettei palkka riitä elämiseen. 

Jos mielenrauha on vähäistä, tule webinaariin kuuntelemaan, miten pystyt vaikuttamaan palkkaasi. 

Tavoitteena taloudellinen hyvinvointi? 

Taloudelliseen hyvinvointiin liittyy vahvasti niin tulot kuin menotkin. Tiesitkö, että siihen liittyy myös muita osa-alueita? Tule siis kuuntelemaan ILMAISTA webinaaria Ura ja Kukkaro. 

Webinaarissa käsittelemme vinkkejä siihen, kuinka saat sekä kukkarosi asukasvalinnan mieleiseksesi sekä uraasi suunniteltua mieluisaan suuntaan. 

Webinaariin voit osallistua  

  • palkansaajana 
  • yrittäjänä 
  • opiskelijana 
  • työtä etsivänä.

Ilmoittaudu mukaan TÄSTÄ

Nähdään webinaarissa, 

Terkuin Tiina

Miten vaikutan omaan uraani?

Näyttelijä Jaana Saarinen kertoi 30.7.2019 MTV3:n Kesäterassi -ohjelmassa omasta työstään. Hän totesi, että on saanut koko elämästä tehdä tätä työtä ja se on edelleen paras työ, mitä kuvitella saattaa.

Ja tämä on se, mihin jokainen voi päästä niin halutessaan!

Tiedän, ensimmäiset skeptikot ovat heti nurisemassa, että eihän kaikki voi työstään tykätä tai nauttia siitä. Ei kaikilla ole sitä luksusta.

Mutta kuka sen määrittää?

Kaikille ei löydy työtä, joka pysyisi koko uran ajan samana, Toisille löytyy.

Toiset voivat löytää oman unelmauransa esimerkiksi yhdeltä alalta kymmenen vuotta, seuraavan alan 5 vuotta ja sitä seuraavan alan 15 vuotta. Se riippuu ihan täysin omista kiinnostuksen kohteista, omasta elämäntilanteesta sekä omasta kehityksestä ja kasvusta.

Ainoa sääntö oman uran suhteen on se, että urani on omani ja voin itse vaikuttaa siihen.

Miten uraan sitten vaikutetaan? Menetelmä ei ole mitään ostosTV -kategoriaa: ”Osta tämä ja olet onnellinen lopun eläämääsi”.

Urasuunnitteluun on käytettävä aikaa säännöllisesti. Tavoitteet on päivitettävä vähintään viiden vuoden välein, useimmille oikea päivitysväli on huomattavasti tiheämpi. Enää kun ei ole mahdollista tehdä urapolkuja niin sanottuihin varmoihin työpaikkoihin nojautuen.

Toinen tärkeä seikka urasuunnittelussa on jatkuva kehittyminen. Tämä seikka ymmärretään useasti väärin ja siitä seuraa katkeraa papatusta siitä, miten koko ajan pitäisi opetella jotakin uutta, mikä ei kiinnosta pätkääkään. Sitä juuri ei pidä tehdä. Toki työssään joutuu opettelemaan varmasti myös niitä ei-niin-kiinnostavia asioita, jotka ovat työn hoitamisen kannalta tärkeitä.

Itsensä kehittäminen on kuitenkin jotakin aivan muuta. Se on niiden asioiden opiskelua, jotka ovat itseä kiinnostavia, joita kohtaan tuntee intohimoa ja jotka ovat juuri nyt juuri minulle ajankohtaisia. Itsensä kehittäminen ei myöskään tarkoita pelkkää koulun penkin kuluttamista, vaan oppia voi haalia hyvin monella eri tavalla.

Tavoitteet- Suunnittelu -Kehittyminen, siinä on pätevä kolminaisuus oman uran suhteen. Toki muitakin osa-alueita on otettava huomioon, kuten esimerkiksi oman osaamisen tunnistaminen, omien vahvuuksien hyödyntäminen, väylän löytäminen tavoitteeseen pääsemiseksi ja joskus myös sen oman tavoitteen löytäminen. Joskus ei edes tunnista kaikkia olemassa olevia mahdollisuuksia tai ei edes tiedä niitä olemassa oleviksi.

Monesti se unelma-ura voi ollakin jo tiedossa, mutta reitin löytäminen ei ota luonnistuakseen. Tai yksinkertaisesti aika ja energia eivät riitä hektisessä arjessa asian ajattelemiseen, vaihtoehtojen tutkimiseen tai ylipäänsä suunnitelmien tekemiseen.

Jos unelma-uraasi et ole vielä löytänyt, kokeile aiemmin mainitsemaani kolminaisuutta. Mitä ajatuksia herää?

Jos kaipaat strukturoidumpaa prosessia, uravalmentaja on apunasi. Samoin kuin personal trainer auttaa sinua oman hyvnvointisi suhteen, uravalmentaja on apunasi antamassa tilanteeseesi perspektiiviä, johdattamassa prosessia yli karikoiden sekä tekemässä tarvittavat kartoitukset.

Kaikilla on oikeus nauttia työstään!

Milloin sinä sanoisit, että teet parasta työtä, mitä kuvitella saatat?

Tiina /Carads Oy

Mut ku en osaa

Kuulostaako tutulta?

Jos joka kerta saisin kolikon, kun kuulen jonkun sanovan tai huomaan ajattelevan näin, olisin seuraava Roope Ankka. Itsekin sorrun useasti miettimään näin. Varsinkin kun vertaan itseeni muihin osaavampiin, koulutetumpiin, ilmaisuvoimaisempiin, kokeneempiin, pätevämpiin ja muutenkin vain kykenevämpiin ihmisiin.

Meidät suomalaiset on kasvatettu iät ja ajat olemaan nöyriä ja vaatimattomia. Jos lapselle ei ole sanottu, että älä luule itsestäsi liikoja tai et osaa kuitenkaan, onhan se lapsi pilalle kasvatettu. Jokainen meistä on kuullut, miten osaaminen ei riitä ja aina on joku, joka osaa paremmin ja on ainakin fiksumpi.

Sillä asenteella sitten työelämään. Nöyryys ja ahkeruus lienevät suomalaisen työnteon kulmakiviä. Leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä. Vähän ehkä jupistaan asioista, mutta mitään ei asioille uskalleta tehdä. Koska enhän minä kuitenkaan osaa mitään.

Uravalmentajana minulle on tärkeintä saada asiakas huomaamaan, miten valtavasti potentiaalia ja osaamista hänellä on. Yleensä minä näen asiakkaasta jo ensitapaamisella hänen potentiaalinsa. Itse sitä on vaikeampaa nähdä ja vielä vaikeampi uskoa.

Kuitenkin valmennusprosessin aikana asiakkaani ovat huomanneet muutoksen mahdollisuuden. Yleensä uravalmennukseen hakeudutaan, kun halutaan muutosta vallitsevaan tilanteeseen. Kehityskulkua on inspiroivaa seurata, miten ennen hartiat lysyssä kulkevasta ihmisestä kuoriutuu säteilevä persoona, joka luottaa osaamiseensa. Ja otsassa olevassa lapussa lukeekin: ”Minä pystyn! Minä osaan!”

Viimeaikaiset asiakaskuulumisetkin ovat tuoneet hymyn huulille ja useamman voiton kiljahduksenkin. Eräs jo valmennuksen käynyt asiakas kertoi niin uskomattoman hyviä uutisia, että pieni apulaistoimitusjohtaja sylissäni tuijotti minua huuli pyöreäni kun karjuin JEEEEEEEEEEEE:tä puhelimeen. Tämäkin asiakas saavutti valmennuksen aikana vähimmäistavoitteensa, eli muutoksen vallitsevaan tilanteeseen. Yhdessä mietimme, mitkä hänen uratavoitteensa ovat ja tuolloin nykyinen erävoitto ei ollut edes mahdollinen asiakkaasta johtumattomista syistä. Kun tilaisuus sitten tuli, oli asiakkaani valmis tarttumaan muutokseen ja kertomaan ilman nöyristelyjä osaamisestaan ja potentiaalistaan. Ja voittohan sieltä tuli. Olen todella onnellinen hänen puolestaan!

Myös toinen asiakkaani kertoi hyviä uutisia. Hän kertoi päässeensä opiskelemaan alaa, josta oli jo jonkin aikaa haaveillut. Silloinkin olisi mieli tehnyt kiljua riemusta, mutta olosuhteet eivät sitä sallineet. Tässäkin tapauksessa oma osaaminen on valjastettu hienosti käyttöön ja aika tulee näyttämään, mitä kaikkea mahtavaa hän keksiikään saavuttaa.

Onnistumiseen vaikuttavat monet asiat, mutta varmaa on ettet onnistu, jos et edes yritä. Mantralla: ”mut ku en osaa” ei pääse mihinkään. Jos sen sijaan keskitytkin siihen, mitä osaat, voit huomata pian uusien mahdollisuuksien purjehtivan yllättäen horisonttiin. Jos haluat apua tai tukea suunnan löytämiseen tai askelmerkkeihin tavoitteeseen pääsemiseksi, ota minuun yhteyttä. Muistat vaan, että eläydyn onnistumisiin täysillä, joten pidäthän luurin vähän kauempana korvastasi, kun kerrot minulle hyviä uutisia! 😀

Tiina/Carads

” Mut entäs, jos…”

Kuinka monta kertaa olet ajatellut uraasi lauseen alulla ”entäs, jos”?

Useimmiten lause tulee mieleen illalla nukkumaan käydessä tai töissä juuri sillä hetkellä, kun kiehahtaa syystä tai toisesta. Myös lomat ovat oiva hetki ajatella, mitä muuta voisikaan tehdä. Tai isojen murroskohtien kohdatessa.

Milloin sitten on syytä suunnitella uraansa?

Tässä muutamia esimerkkejä:

  • Olet tympääntynyt työhösi tai työkavereihisi tai vaikkapa työmatkaasi.
  • Haluat olla enemmän lasten kanssa kotona tai vähemmän lasten kanssa kotona.
  • Haluat edetä urallasi tai päästä työelämään kiinni.
  • Haluat lisää vastuuta työhösi tai vähemmän vastuuta työhösi
  • Haluat lisää palkkaa tai (huomattavan harvinainen tilanne) haluat vähemmän palkkaa
  • Haluat lähteä ulkomaille tai haluat palata kotimaahan
  • Haluat muuttaa työnkuvaasi
  • Haluat vaihtaa alaa
  • Haluat vaihtaa paikkakuntaa
  • Haluat opiskelemaan
  • Haluat osittaisen työajan tai lisätyön
  • Olet unelmoinut muutoksesta, mutta et tiedä, miten sen saisit toteutettua
  • Olet jotenkin nyhjääntynyt, mutta et tiedä miksi tai mitä sille voisi tehdä
  • Haluat uusia haasteita
  • Haluat päästä osaksi seikkailua ja valloittamaan vuoria
  • Haluat rauhaa ja tasaista elämää
  • Haluat yrittäjäksi tai olet jo yrittäjä

Aika harvassa ovat ne tilanteet, että uraansa ei kannattaisi suunnitella tai päivittää urasuunnitelmiaan. Yksinkin voit asioita muuttaa, mutta olisiko avusta apua?

Suomessa on vielä lapsen kengissä hyväksyä apua muilta. Olipa kyse sitten naapuriavusta, kasvatusneuvoista, personal trainereista tai uravalmennuksesta. Mentaliteetti ”kyllä minä pärjään”on iskostunut syvälle. Siitä on hyvin hankala päästä eroon. Kuitenkin useimmiten pääsemme helpommin tavoitteeseemme, jos hyväksymme apua.

Kuinka moni tietää vaikkapa laihduttamisessa tien onnistumiseen? Jokainen tietää, että sokeria ja haitallisia rasvoja minimiin ja kasviksia ja protskuja enemmän ruokavalioon. Vielä kun lisää päälle liikuntaa, on menestys taattu. Mutta kuinkas siinä usein käykään? Ensimmäiset kolme päivää sujuu hyvin ja sitten löytyy sirkusaakkoset, suklaalevy tai sipsipussi kainalosta katsomasta leffaa, tositeeveetä tai ihan vaikka ostoskanavaa.

Jos apuna on PT, hän osaa neuvoa ja tukea ja tsempata oikeissa kohdissa ja varoittaa ennakolta karikoista. Useimmat ihmiset onnistuvat PT:n kanssa. Toki saattaa löytyä pari muuttujaa elämäntilanteissa, terveydessä tai motivaatiossa, jotka muodostuvat esteeksi. Mutta pääsääntöisesti tuen avulla onnistutaan varmemmin kuin ilman tukea. Toki on olemassa oman elämänsä sissejä, jotka rämpivät läpi palavan viidakon ja saapuvat voittajina maaliin. Huutavat mennessään, että ”Havuja, #*#*#*#!”

Urasuunnittelu ja uravalmennus ovat osa samaa konseptia. Tottakai ihmiset ovat aina pärjänneet ilmankin. Ja toki jokainen osaa sen tehdä itsekin. Mutta entäs, jos kuitenkin valmennuksen avulla päätyisitkin ihan toisiin tavoitteisiin kuin mihin itse olisit osannut tähdätä? Mutta entäs jos kuitenkin apu olisikin juuri se, jota olet odottanut, mutta et ole osannut edes ajatella tarvitsevasi sitä muutoksen tueksi?

Do something today that your future self will thank you for!

Tiina/Carads

Ps. Meillä on FB:ssä arvonta, jossa palkintona on uravalmennusta.