Tauottaisinko vai enkö tauottaisi?

Tämä vuosi on saanut aikamoisia mullistuksia aikaan työnteossa. Toimisto on vaihtunut kotitoimistoon. Kahvitauot ovat muuntuneet pikaiseen kahvin tai teen hakemiseen, ilman sen suurempaa taukoa. Muutama askel keittiöön ja äkkiä takaisin. Vaellus neukkarista toiseen tapahtuu nykyään klikkaamalla eri Teams- tai Zoom- tai Webex-linkkiä. Työn tauottaminen ja taukojumppa ovat ajatuksena kivoja mutta eivät ihan vielä käytännössä. Kuulostaako tutulta?

Vuonna 2019 tehty lehtijuttu nimesi istumisen “suomalaisten paheeksi”. Jutussa pureuduttiin amerikkalaistutkimukseen istumisen negatiivisista vaikutuksista. Ja niitähän löytyy: rasva-aineenvaihdunnan häiriöt, ylipaino, unen häiriöt sekä tuki- ja liikuntaelimistön vaivat vain mainitakseni muutamia. UKK -instituutin asiantuntija arvioi tuossa mainitsemassani lehtijutussa että suomalaiset istuvat keskimäärin 9 tuntia päivässä. Melkein uskallan väittää että tuo istumisen määrä on vuoden 2020 myötä vain kasvanut.

No, mikä avuksi?

Tauot ja liikkuminen, tietysti.

Jos työsi sen sallii, ihan ensimmäisenä suosittelen lataamaan älypuhelimeesi sovelluskaupasta löytyvän Pomodoro -sovelluksen. Sovelluksia on maksuttomana vaikka kuinka monta, toiminta kaikissa on kutakuinkin sama. Ulkonäkö ja selkeys niissä pääasiassa vaihtelee. Itse taisin ladata pari sovellusta ennen kuin löysin sen, mikä eniten miellytti omaa silmääni.

Pomodoro metodina tarkoittaa, että teet 25 minuuttia töitä ja sen jälkeen tulee 5 minuutin paussi. Töille omistetun 25 minuutin aikana et selaa sosiaalista mediaa tai haahuile netissä, aika on tarkoitettu vain työn tekemiseen. Paussin aikana voit tehdä mitä haluat: kurkistaa Instasta viimeisimmät, lukea tulleet viestit, hakea lisää kahvia tai teetä tai käydä vessassa. Tällaisia 25+5 minuutin settejä tehdään neljä peräjälkeen, sitten on pidemmän tauon paikka. Itse olen omaan Pomodorooni ohjelmoinut tuon pidemmän tauon 20 minuutin mittaiseksi.

Itse pidän Pomodoroa päällä lähes joka työpäivä. Huomaan olevani tehokkaampi ajankäyttöni suhteen ja, tosiaan, työpöydän ääreltä tulee noustua säännöllisesti. Kirjoitus- tai lukuhommissa Pomodoro on kultaakin kalliimpi. Huomaan nimittäin että ilman Pomodoroa ajatus alkaa harhailemaan viimeistään 45 minuutin jälkeen. Jos silloin sukellan vaikka sosiaaliseen mediaan, saatan yhtäkkiä huomata käyttäneeni siellä vartin tai jopa puoli tuntia.

Toinen mitä suosittelen on taukoliikunta. Jo vähäinenkin liikunta auttaa! Voit tehdä parin minuutin ajan muutamia kehoa avaavia liikkeitä. Istumatyössä rintakehää avaavat liikkeet sekä esimerkiksi taka- ja etureisiin kohdistuva liike sekä venytykset tuntuvat hyvältä. Voit myös käydä pikaisella happihypyllä ulkona. Kävele 5 minuuttia yhteen suuntaan ja käänny takaisin. Aina ei tarvitse tähdätä vähintään tunnin lenkkiin tai hikijumppaan. Vähäinenkin liike on parempi kuin ei mitään liikettä lainkaan!

Liikkuvaista päivää sinulle toivottaen,

Kati